keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kesän matkoille mukaan ROKOTETTU-rintamerkki kohdemaan kielellä

Aiotko lähteä Venäjälle, Ranskaan tai Saksaan?
Vai jonnekin aivan muualle?
Valitse ROKOTETTU-rintamerkki
kohdemaan mukaan!


Monet meistä kaipaavat perinteisiä kesälomamatkojaan. Kuka haaveilee Euroopan kulttuurikaupungeista tai rennoista uimarannoista. Koronatilanne on paranemaan päin globaalisti, vaikka yksittäisissä maissa ja alueilla esiintyy ikäviä ja yllättäviä tautitilanteen heikentymisiä.

Eri maiden viranomaiset tekevät parhaansa, jotta matkailua saataisiin avattua koronaturvallisesti. Uusia tapoja uusille ajoille on opeteltu jo toista vuotta ja nyt kaikki alkavat olla oppineet pitämään etäisyyttä toisiin ja käyttämään kasvomaskia sisätiloissa.

Suomessa koronarokotukset ovat edenneet kiitettävän nopeasti ja monet muutkin Euroopan maat ovat rokottaneet väestöään hyvää tahtia. Matkustusrajoituksia on purettu ja moni onkin pitkästä aikaa suuntaamassa ulkomaille.

Kehotamme ehdottomasti ottamaan koronarokotukset ja matkustelemaan koronaturvallisesti. Olemme tuoneet ROKOTETTU-rintamerkkejä saataville eri kielille. Tällä hetkellä voit viedä hyvää koronarokoteviestiä Suomesta maailmalle suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, saksaksi ja ranskaksi.

Kun otat matkalle mukaan passin, kasvomaskin ja käsidesin lisäksi myös ROKOTETTU-rintamerkin, viestit sanattomasti ottaneesi koronarokotteen ja rohkaiset muitakin ottamaan. Samalla luot turvallisuudentunnetta ympärillesi. Valitettavasti jotkut välttelevät rokotteita, mutta ROKOTETTU-rintamerkillä viestit, ettet sinä kuulu siihen joukkoon.

Voit lukea tarkemmin ja tehdä tilauksen verkkokaupastamme https://www.sirime.fi/fi/tuote/23314286-kieliversiot

Pyrimme lähettämään tilaukset heti seuraavana arkipäivänä. Lähetämme tilaukset lähtökohtaisesti kirjeinä, jolloin ne tulevat kätevästi suoraan postiluukkuun tai -laatikkoon.

Lämmintä kesää kaikille ja turvallisia reissuja niille, jotka päättävät matkailla!

torstai 17. kesäkuuta 2021

Joko uskaltaa kätellä? Voi olla turvallisempaa olla kättelemättä

KÄTTELYKIELTO 2021 -rintamerkillä
annat viestin, ennen kuin toinen ehtii
ojentaa käsivartensa kättelyyn.
Koronarajoituksia päästään vähitellen purkamaan, mutta pandemia ei ole vielä ohi. Pikemminkin vaaran paikat vaanivat juuri nyt, kun ihmiset eivät ole aivan varmoja, täytyykö koronakauden ohjeita ja suosituksia vielä noudattaa, vai onko turvallista palata takaisin vanhoihin tapoihin.

Luultavasti koronarajoitusten purkamisessa käy sama ilmiö, kuin keväällä 2020, kun suosituksia ryhdyttiin antamaan. Silloin osa omaksui nopeasti uudet tavat ja ryhtyi elämään suositusten mukaan, pitäen turvavälejä, pesten käsiä ja välttäen tarpeettomia kokoontumisia. Samoin nyt osa noudattaa edelleen poikkeusolojen tapoja, kun taas toiset näyttävät jo luopuneen kaikista varokeinoista.

Tämä voi johtaa kiusallisiin tilanteisiin sosiaalisen kanssakäymisen hetkissä, joissa kohtaavat ihmiset, joilla on aivan erilaiset toimintatavat. Kuinka kertoa uusille tuttavuuksille, että sinä haluat edelleen pitää turvavälin ja tervehtiä ilman kättelyä? Ja viesti pitäisi saada kerrottua, ennen kuin toinen ehtii ojentaa käsivartensa.

Ratkaistaksemme ongelman ja auttaaksemme ihmisiä viestimään paremmin olemme tuoneet kaikkien saatavilla KÄTTELYKIELTO 2021 -rintamerkin. Kun käytät rintamerkkiä takin tai paidan rintamuksessa, viestit sanattomasti ja selkeästi, että tahdot tervehtiä muuten, kuin kättelemällä.

Aikaisemmin vastaavia rintamerkkejä ja kylttejä on ollut käytössä lähinnä terveydenhuollon ammattilaisilla ja niitä on nähnyt esimerkiksi lääkärien vastaanotoilla. Mielestämme pandemia-aikana on kuitenkin tärkeää, että jokaiselle annetaan mahdollisuus viestiä, ettei halua vielä kätellä.

Voit lukea tarkemmin ja tehdä tilauksen verkkokaupastamme https://www.sirime.fi/fi/tuote/22788937-kattelykielto

Pyrimme lähettämään tilaukset heti seuraavana arkipäivänä. Lähetämme tilaukset lähtökohtaisesti kirjeinä, jolloin ne tulevat kätevästi suoraan postiluukkuun tai -laatikkoon.

Suosittelemme KÄTTELYKIELTO 2021 -rintamerkin käyttöä erityisesti, jos kuulut riskiryhmään, et voi työskennellä etänä, tapaat työssäsi paljon ihmisiä tai matkustat usein eri puolilla maata.

perjantai 21. elokuuta 2020

Avoin kirje feissaajille

Hyvät feissaajat,

Feissaussuoja on rintamerkki, joka viestii feissaajille, ettei merkin käyttäjä nyt halua keskustelunavauksia.
Feissaussuoja on rintamerkki, joka viestii feissaajille,
ettei merkin käyttäjä nyt halua keskustelunavauksia.

Arvostamme sitä työtä, jota teette kerätäksenne lahjoittajia monille arvokkaita tavoitteita edistäville järjestöille. Niiden työ olisi vähäisempää ilman kuukausilahjoittajilta tulevaa rahoitusta, jonka feissaajat ovat keränneet.

Samoin arvostamme teidän feissaajien vaivannäköä, jotka etsitte meille edullisempia ja parempia sähkösopimuksia, puhelin- ja tietoliikenneliittymiä, tai kerrotte meille hyviä tarjouksia lehtitilauksista.

Haluaisin nyt puhua meidän kaikkien puolesta, jotka kuljemme kaupungilla arkisissa askareissamme ja joiden kanssa te mielellänne avaatte keskustelun.

Tiedämme kyllä, että työ on rankkaa. Teidän täytyy seisoa toreilla, kävelykaduilla ja ostoskeskusten käytävillä jatkuvasti valppaana, lähestyen reippaasti ja ystävällisesti ohikulkijoita, jotka voivat olla nuutuneita, väsyneitä, kiireisiä tai välinpitämättömiä.

Pahoittelut kaikista niistä kerroista, kun olemme vastanneet keskustelunavauksiinne tylysti, epäystävällisesti tai jopa agressiivisesti.

Toivottavasti tekin ymmärrätte meitä kaduntallaajia. Usein olemme menossa jonnekin ja tulossa jostain. Vaikka asiat, joista haluatte avata keskustelun, ovat tärkeitä, emme aina jaksa keskittyä niihin tai yksinkertaisesti ehdi pysähtyä kuuntelemaan.

Meidän täytyy keskustella suhteestamme.

Teillä on työ tehtävänä ja provikat kerättävänä. Me taas haluaisimme joskus saada asiamme ja ostoksemme hoidettua rauhassa, ilman keskustelunavauksia. Teidän ja meidän aikaamme ja energiaamme menee hukkaan lähestymisissä, jotka torjutaan niiden johtamatta mihinkään.

Feissaussuoja on ratkaisu.

Kyse on rintamerkistä, jota käyttämällä jokainen voi viestiä feissaajille, etteivät nyt halua keskustella. Yksinkertaista ja molemmin puolin hyödyllistä. Feissaajan aikaa ja vaivaa ei kulu toivottomaan lähestymiseen sellaisen henkilön kanssa, joka torjuisi kysymyksen kuitenkin. Toisaalta kiireinen ja väsynyt ihminen välttyy avauksilta eikä hänen tarvitse aktiivisesti niitä torjua tai vältellä.

 

Feissaajan aikaa ja vaivaa ei kulu toivottomaan lähestymiseen sellaisen henkilön kanssa, joka torjuisi kysymyksen kuitenkin. Toisaalta kiireinen ja väsynyt ihminen välttyy avauksilta eikä hänen aktiivisesti niitä torjua tai vältellä

 

Joten, arvoisa feissaaja, kunnioitathan tahtoamme, jota ilmaisemme Feissaussuoja-rintamerkillä ja annat meidän kulkea rauhassa. Kunnioitus on toki molemminpuolista ja vastineeksi me suhtaudumme ystävällisesti ja asiallisesti työhösi.

Ohjeistattehan feissaajien esimiehet ja työnantajat feissaajianne eli F2F-markkinoijianne kunnioittamaan ihmisten viestimää toivomusta saada halutessaan kulkea kadulla rauhassa. Ja feissausmarkkinointia alan yrityksiltä ostavat firmat, kannustattehan tekin alihankkijoitanne noudattamaan näitä pelisääntöjä. Mainehaitan riski lähestyessä henkilöä joka kieltäytyy feissauksesta on suunnilleen sama, kuin laittaa mainoksia postiluukkuun jossa lukee "ei mainoksia, kiitos".

Kyseessä on pieni ja yksinkertainen juttu, mutta sillä on suuri merkitys kaupunkikulttuurin muuttamisessa toisia kunnioittavampaan suuntaan. Feissaajien on helpompi ja kivempi tehdä työtään ja muiden on rennompaa kulkea kaupungilla.

Kiitos ja menestystä feissaukseen!



Tämä avoin kirje on välitetty alla luetelluille organisaatioille:

Markkinointi- ja muut yhtiöt

Aktia

Freska

Kotimaan Energia

Nordic Green Energy

Nordic Sales Crew

Rainmaker

Sanoma

 

Järjestöt

Amnesty

Greenpeace

Unicef

WWF

World Vision



PS: Erityislapsiperheille feissaus voi olla vakava häiriötekijä, sillä ennakoitavuus ja rutiinit ovat heille äärimmäisen tärkeitä. Siksi monet erityislapsiperheet käyttävät Feissaussuojaa. Lue tarkemmin Luomulaakson blogista Feissaussuojasta tuli osa arkea.

Voit tilata Feissaussuojan verkkokaupastamme

torstai 13. elokuuta 2020

Kynä, kumi ja turvaväli. Mitä kannattaa ottaa huomioon koulujen alkaessa?

Kynä, kumi ja turvaväli
Koulujen alkaminen herättää ilon ja innostuksen tunteiden lisäksi myös huolta. Jolleivät koululaiset itse Koronasta murehdikaan, varmasti vanhemmat ja läheiset miettivät, kuinka minimoida tartuntariski koulutaipaleella.

Kouluissa on otettu käyttöön erityisjärjestelyjä, joita varmasti jatkokehitellään syksyn edetessä ja kokemuksen karttuessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeissa kehotetaan suunnittelemaan opetustilat väljästi, niin että oppijoiden ja opettajien väliin jäisi riittävästi tilaa.

Turvaväli onkin paras tapa välttää tartunnan välittyminen henkilöltä toiselle (tarkemmin alla olevassa The Lancetin kuvassa, blogikirjoitus jatkuu kuvan alla). Kouluissa voidaan kuitenkin järjestää turvavälejä vain rajatusti. Ainoa tapa saada sataprosenttinen varmuus siitä, ettei Korona tartu koulussa, on varmistaa, ettei kukaan tuo virusta koulurakennukseen.

Kuinka varmistaa, etteivät opettajat, muu koulun henkilökunta tai koululaisten vanhemmat saa tartuntaa ja tartuta muita koulutyössä? Turvavälit täytyy saada pysymään myös koulun ulkopuolella, kuten työmatkoilla ja arkisissa askareissa. Kukaan ei halua tilannetta, jossa opettaja saa Koronan kauppareissulla liian iholle tunkevalta Balkanin reissaajalta ja tartuttaa sitten opettajakunnan ja oppilaat, ennen kuin tartunta havaitaan.

 

Kukaan ei halua tilannetta, jossa opettaja saa Koronan kauppareissulla liian iholle tunkevalta Balkanin reissaajalta ja tartuttaa sitten opettajakunnan ja oppilaat, ennen kuin tartunta havaitaan.

Turvavälien pitämisestä arkipäivässä pitäisi tulla uusi rutiini. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät opi pitämään turvavälejä yhtä nopeasti. Osa pitää etäisyyden hienosti, toiset pärskivät ja tulevat iholle tahallaan. Suurin osa ihmisistä lienee kuitenkin siinä välissä. He voivat pitää turvavälin, kunhan heitä vähän muistuttaa.

Osana uuden normaalin oppimista olemme tuoneet saataville rintamerkin, joka muistuttaa turvavälin pitämisestä. Se toimii signaalina tilanteessa, jossa ihmisen tarkkaavaisuus on arkisessa tilanteessa herpaantumassa ja hän on kävellä liian lähelle toisia niin, että turvaväli jää olemattomaksi ja tartuntariski kasvaa.

Koulujen alkaessa toivomme erityisesti opettajien ja koululaisten vanhempien käyttävän näitä TURVAVÄLI 2020 -rintamerkkejä. Näin muodostamme koululaisten ympärille terveiden ihmisten rintaman, joka suojelee heitä Koronalta. Lisäksi näytämme lapsille ja nuorille esimerkkiä ja totutamme heitä suhtautumaan luontevasti etäisyyden pitämiseen silloin, kun tautitilanne niin vaatii.

Voit tilata rintamerkkejä tästä linkistä, kymmenen kappaleen tilauksista annamme tuntuvan alennuksen.

Rintamerkkejä on saatavilla myös ruotsin kielellä.

Tarjoamme mielellämme kouluille rintamerkit koko opetus- ja muulle henkilökunnalle. Lähetättehän tarjouspyynnöt osoitteeseen feissaussuoja@gmail.com ja käsittelemme pyynnön mahdollisimman ripeästi.

Toivotaan terveyttä ja menestystä kaikille koulutietä kulkeville - pysytään yhdessä terveinä!

PS: Silja Kosola kirjoittaa hienosti Lääkärilehdessä Kumpi nousee tärkeysjärjestyksen kärkeen: aikuisten oikeus rajoittamattoman suuriin vapaa-ajan tapahtumiin vai lasten oikeus leikkiin ja koulunkäyntiin?

 

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Feissaussuoja Kuopio.shop -verkkokaupassa

Koronaviruksen aikana ja Suomeen säädettyjen poikkeusolojen kestäessä paljon arkipäiväistä ostamista ja myyntiä siirtyi verkkokauppaan. Luultavasti ainakin osa siirtymästä on pysyvää, eivätkä kuluttajat siirry verkosta takaisin kauppojen hyllyjen väliin samassa mitassa, kuin verkkoon Koronan iskiessä.

Suomessa poikkeusolot iskivät rajusti moniin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yrittäjät ovat kuitenkin mukautuneet ja sopeuttaneet liiketoimintaansa muuttuneisiin olosuhteisiin. Myös julkinen sektori on auttanut monia yrityksiä suoralla rahallisella tuella.

Hienointa on ollut nähdä, kuinka nopeasti kehittynyt kriisi on yhtäältä vahvistanut yrittäjien välistä solidaarisuutta ja saanut heidät etsimään yhdessä ratkaisuja vaikeaan tilanteeseen, sekä toisaalta kuinka suomalaiset kuluttajat ovat ryhtyneet tukemaan paikallisia yrityksiä omilla kuluttajavalinnoillaan. Sosiaalisessa mediassa on käytetty aihetunnisteita, kuten #tuepientä #tuepaikallista #autapientä #kotonakotimaista #tuepienyrittäjää #ostasuomalaista ja #ostapieneltä.

Suuri kiitos kaikesta tuesta!

Myös Feissaussuoja liittyi mukaan kuopiolaiseen verkkokauppahankkeeseen ja kaikki tuotteemme ovat saatavissa https://kuopio.shop/ -verkkokauppaportaalista - mukana on paljon muutakin mielenkiintoista, kannattaa vilkaista!

Kaikki tuotteemme ovat saatavilla myös verkkokaupastamme https://feissaussuoja.fi/


Toivotaan, että Koronan leviäminen saadaan pian aisoihin ja ettei toinen aalto iske Suomeen niin vakavasti, että keväällä nähdyn kaltaisia poikkeustoimia joudutaan taas ottamaan käyttöön. Mutta toivotaan myös, että suomalaiset kuluttajat löytävät suomalaisten pienyritysten tuotteet jatkossakin ja tahtovat auttaa paikallisia yrittäjiä ostopäätöksillään!

PS: Voit seurata meitä myös sosiaalisen media kanavissamme

Facebook

Twitter

Instagram



maanantai 11. toukokuuta 2020

Turvavälit ja erityisryhmät

Näkövammaisille turvavälien pitäminen voi olla hankalaa, koska he eivät näe, jos joku tulee liian lähelle. Tämän erityisryhmän kannattaisi Koronan aikaan käyttää turvavälistä muistuttavaa rintamerkkiä.


Koronan vuoksi määrättyjä rajoituksia aletaan vähitellen purkaa ja moni on iloinen arjen muuttuessa normaalimmaksi. Kuitenkin Korona aiheuttaa edelleen merkittävän terveysriskin ja Suomen hallitus on ilmoittanut, että rajoituksia voidaan ottaa uudelleen käyttöön, mikäli tauti alkaa leviämään nopeasti väestön keskuudessa.

Turvavälien pitämisen hyödyllisyydestä on laaja yksimielisyys, vaikka muista konsteista kuten kasvomaskeista käydään aktiivista keskustelua. Suuri osa suomalaisista onkin oppinut pitämään turvavälit luontevasti kauppareissuilla ja muissa arkisissa tilanteissa.

Joillekin ryhmille turvavälien pitäminen on kuitenkin hankalampaa, kuin muille. Näkövammaiset eivät yksinkertaisesti näe, jos joku tulee liian lähelle, joten heidän ei ole yhtä helppoa väistää ja antaa tilaa.

– Minä en näe, jos joku tulee minua liian lähelle. Samoin jos minä kävelen jotakuta päin, se ei ole tahallista, kertoo Jamppa Mikkola Ylen uutisessa.

Rintamerkki antaa selkeän visuaalisen signaalin,
joka herättelee muistamaan turvavälin pitämisen tärkeyden.
Meillä on ratkaisu. Rintamerkki, joka muistuttaa turvavälin pitämisestä.
 
Hoksottimet toimivat harvalla meistä täydellä teholla koko ajan. Turvavälejä tarkkaillaan, mutta hetkittäin keskittyminen herpaantuu jokaisella.

TURVAVÄLI 2020 -rintamerkki antaa selkeän visuaalisen signaalin, joka herättelee taas muistamaan turvavälin pitämisen tärkeyden. Värikäs ja näkyvä, läpimitaltaan 56 millimetrin rintamerkki erottuu ja havahduttaa

Erityisen hyödyllinen rintamerkki on näkövammaisille, sillä se muistuttaa näkeviä huomioimaan erityistilanteen ja pitämään turvavälin. Samoin rintamerkki on avuksi jokaiselle, joka tahtoo säilyttää riittävän etäisyyden julkisilla paikoilla.

Teemme mielellämme näkövammaisten järjestöille tarjouksen suuremmasta rintamerkkierästä, tarjouspyynnöt sähköpostilla feissaussuoja@gmail.com.

Voit tehdä tilauksen myös verkkokaupastamme https://feissaussuoja.fi/ - pysytään yhdessä terveinä!




torstai 30. huhtikuuta 2020

Koulut auki - kuinka säilyttää turvavälit?

Suomen hallitus päätti, varsin vahvoista eriävistä mielipiteistä huolimatta, avata koulut Suomessa
Kuinka pitää turvavälit, kun koulut avataan?
14.5. ja palata peruskouluissa lähiopetukseen.

Tärkein kansanterveydellinen kysymys on nyt, kuinka estää Koronaviruksen holtiton leviäminen ja koululaisten, koulujen henkilökunnan, sekä koululaisten perheenjäsenten sairastuminen.

Koulut joutuvat taas osoittamaan venymistä ja kekseliäisyyttä. Kahden viikon varoitusajalla on sovellettava rajalliset tilat ja henkilöstö niin, että opetusta voidaan antaa turvallisesti. Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut ohjeita hygieniasta, opetustiloista, ruokailujen järjestämisestä ja ehdottanut esimerkiksi koulunkäymistä vuoroissa (ohjeet alla).

Ohjeista huolimatta koulujen avaaminen herättää perusteltua huolta ja tärkeitä kysymyksiä, joihin ei vielä ole vastauksia. Terveyden edistämiseksi kaivataan konkreettisia keinoja. (Hyviä kysymyksiä esittää muun muassa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ)

Meillä on ratkaisu. Rintamerkki, joka muistuttaa turvavälin pitämisestä.

Turvavälien pitäminen Suomessa vaihtelee. Jotkut ovat oppineet uudet tavat kertakehoituksella. Joissakin paikoissa ja tilanteissa turvavälit osataan pitää. Kuitenkin meillä kaikilla on myös kokemuksia siitä, kun ihmiset tulevat liian iholle.

Turvaväli kuuluu käsihygienian ohella niihin varmoihin keinoihin, joiden hyödyllisyydestä on lääketieteen asiantuntijoiden parissa yksimielisyys.

Rintamerkki ohjaa ja muistuttaa kohteliaasti, mutta selkeästi.

Erilaisten Koronaviruksen henkilökohtaisten torjuntakeinojen, kuten kasvosuojusten käytöstä käydään keskustelua. Turvaväli kuuluu käsihygienian ohella niihin varmoihin keinoihin, joiden hyödyllisyydestä on lääketieteen asiantuntijoiden parissa yksimielisyys.

Suosittelemme opettajia ja koulujen muuta henkilökuntaa, sekä koululaisten vanhempia ottamaan turvavälin pitämisen vakavasti ja tilaamaan TURVAVÄLI 2020 -rintamerkit mahdollisimman pian. Näin ehdimme toimittamaan rintamerkit ennen kouluihin palaamista ja pysymme yhdessä terveinä lukuvuoden loppuun.

Voit tehdä tilauksen verkkokaupastamme https://feissaussuoja.fi/turvavali







tiistai 28. huhtikuuta 2020

Pysytään yhdessä terveinä

Rintamerkin läpimitta on 56 mm.
Se muistuttaa turvavälin pitämisestä.
Korona on yhteinen terveysriski meille kaikille. Vaikka jokaisen täytyy tehdä neuvotut varotoimenpiteet Koronan välttämiseksi henkilökohtaisesti, torjumme tautia myös yhteiskuntana. Jokaisen meistä on sitä helpompi pysyä terveenä, mitä vähemmän sairaudelle altistuneita ympärillämme liikkuu.


Tämä antaa sairauden torjunnalle ikävän, epävarman luonteen. Vaikka tekisin itse kaikkeni Koronan välttämiseksi ja noudattaisin ohjeita tunnontarkasti, voin silti saada tartunnan toiselta ihmiseltä, joka ei toimi niin tarkasti ohjeiden mukaan.


Kohtaamme Koronan yhdessä ja parhaiten pysymme terveinä, kun muutkin pysyvät terveinä. Uutiset kertovat maista, joissa Koronan leviämistä ei ole ehditty tai haluttu hillitä riittävän ripeästi. Uutiset ovat karmivia.


Koronan luonteeseen kuuluu, että sinä voit huolehtia käsihygieniasta, mutta et voi tietää, onko ruokakaupassa samaan aikaan asioiva asiakas yhtä vastuullinen, kuin sinä. Ja liian iholle tuleva kanssaihminen muodostaa aina tartuntariskin.

Rintamerkki on kohtelias ja selkeä tapa viestittää ihmisille ympärilläsi, että haluat säilyttää riittävän turvavälin.


Ratkaisu on sosiaalinen rintamerkki, joka muistuttaa turvavälin pitämisestä. Kutsumme sitä tuotenimellä TURVAVÄLI 2020. Rintamerkki on kohtelias ja selkeä tapa viestittää ihmisille ympärilläsi, että haluat säilyttää riittävän turvavälin. Rintamerkin käyttö ei ole provosoivaa. Se kertoo myös, että sinä haluat pitää huolta ohikulkijoiden terveydestä. Voisivathan se yhtä hyvin saada tartunnan.


Vastuullinen ihminen noudattaa nyt viranomaisten ohjeita. Jos haluat pelata varman päälle oman ja läheistesi terveyden suhteen, suosittelemme ottamaan keinovalikoimaan mukaan TURVAVÄLI 2020 -rintamerkin.


Voit tehdä tilauksen verkkokaupastamme https://feissaussuoja.fi/ - pysytään yhdessä terveinä!

Kannattaa noudattaa terveysviranomaisten ohjeita.
Lisäksi suosittelemme käyttämään turvavälistä muistuttavaa rintamerkkiä.